Pitkän harkinnan ja empimisen jälkeen päätin aloittaa bloggaamisen. Lähinnä itselleni. Ajankuluksi. Niinkuin blogin nimestä ja omasta "nimestäni" voi päätellä mitä blogissani kirjoittelen.
Kyse ei ole kolmen päivän nuha-kuumeesta vaan jo puolitoista vuotta kestäneestä kiputilasta. Kipuilu alkoi pikkuhiljaa ja voimistui päivä päivältä. Minut on leikattu puoli vuotta sitten ja siitä asti olen ollut sairaslomalla. Leikkauksen piti olla ratkaisu kipujen loppumiseen ja elämäni normalisoitumiseen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Olen käynyt useilla eri lääkäreillä. Kukaan ei ole löytänyt oikeaa diagnoosia. Minut on tutkittu perusteellisesti monia kertoja. Olen ollut useasti röntgenissä, magneettikuvauksessa, ultrassa.. Vertakin on otettu litra tolkulla. Mitään selittävää ei ole löytynyt. Diagnooseja olen saanut monia. kymmeniä? Nyt puolen vuoden sairaslomailun jälkeen voin sanoa olevani turhautunut, väsynyt ja henkisesti lopussa.
Olen valmistunut ammattikoulusta useampi vuosi sitten. Tein töitä koulun ohella iltaisin ja viikonloppuisin. Pidin työstäni, todella. Valmistumisen jälkeen jatkoin työskentelyä samalla työnantajalla, samassa yksikössä. Olin töissä usein puolikuntoisena. Vaikka kipuilin kovasti ja jokainen askel sai hien valumaan selkääni pitkin en halunnut jäädä pois. Kunnes oli pakko. Ennen leikkaustani olin usein sairalomalla koska en päässyt liikkumaan.
Kun kävin ensimmäisiä kertoja lääkärissä vaivojani vähäteltiin. "Kyllä nuorena jaksaa". "Ei sinun ikäiselläsi voi olla mitään vakavaa". Sain yleensä viisi päivää sairaslomaa ja buranaa. Lusin saikun ja menin töihin. Viikon jälkeen en päässyt enää nousemaan rappusia. Ja taas lääkäriin.
Olen joutunut käyttämään perusterveydenhuoltoa työterveyden sijaan sillä olen ollut aina vain sijainen enkä ole ollut oikeutettu työterveyteen. Joskus viikonloppuisin jouduin menemään sairaalan päivystykseen sietämättömien kipujen vuoksi. En saanut apua, sain lääkettä.
Olen ollut hoidettavana myös erikoissairaanhoidossa, lähinnä kuvauksissa
ja muissa tutkimuksissa. Leikkaukseni tehtiin yliopistollisessa
sairaalassa jossa myös leikkauskontrollini oli.
Lihasrelaksantteja, kipuläkkeitä. Niitä minulla on varmasti pienen apteekin verran. Antibioottikuureja olen saanut varmasti kymmeniä ja kortisonia minuun on pistetty neljä, viisi kertaa. En ole edes hakenut kaikkia lääkkeitä joita minulle on määrätty.
Nykyisin syön hermosärkylääkettä ainoastaan iltaisin sen haittavaikutusten vuoksi.
Kävin viime syksynä kunnallisessa fysioterapiassa jonne sain kymmenen kerran lähetteen. Kävin siellä kerran, sain kirjalliset ohjeet kotona tehtäviin harjotteisiin. Kysyin koska tulen seuraavan kerran ja sain vastukseksi "toisen kerran? ei sun tartte enää tulla, sulla on kotiohjeet". Nyt leikkauksen jälkeen päätin mennä suoraan yksityiselle puolelle fysioterapiaan. Johon olen erittäin tyytyväinen. Fysioterapeuttini on ollut loistava ja hän on antanut itsestään 110% hoitaessaan minua. Hänkään ei kuitenkaan ollut ihmeparantaja jota olen kovasti kaivannut.
Ehkä tässä on tarpeeksi pohjustusta.
